Tervehdys teille kaikille. Tama on ehdottomasti ensimmainen kerta kun julkaisen mitaan omassa blogissani.
Olen parhaillaan sairaslomalla ja kun kunto kerran antaa periksi, niin mika ettei , panen muutaman sanasen blogiini. Sysayksen tahan sain kahdelta ystavaltani, joista toista voisin luonnehtia varsinaiseksi blogi-konkariksi.
Idea tassa blogi-hommassa tuntuu olevan se klassinen paivakirja, silla erotuksella, etta tata ei aloiteta sanoilla “Rakas paivakirja”. Ennen aloitettiin. Se oli minusta aina kovin outoa, mutta nain oli ilmeisesti jossain korkeammalla taholla paatetty, joten kaikki pikutytot kuuliaisesti rakastivat niita paivakirjojaan, jotka voitiin viela lukita pienen pienella munalukolla, jonka avaimet hukkuivat ennatysajassa.
Se klassinen paivakirja on nyttemmin saanut vaistya, uudet tuulet puhaltavat. Nain vanhenevana naishenkilona on hyvin mielenkiintoista seurata naita uusia keksintoja ja suoraan sanottuna hompotyksiakin, joita markkinoille suorastaan tulvii. Hauskaahan tama nykyaika on, kaikkine uutuuksineen.
Ainoa ikava puoli tassa edistyksellisessa elamassa on mielestani se, etta ne perinteiset taidot tahtovat nykysukupolvilta unohtua. Kukaan ei enaa halua tehda “paskahommia pienella palkalla”. Kukaan ei halua olla putkimies, sahkomies, puhdistustyontekija, kirvesmies tai joku muu, jonka tyo ei vaadi akateemista loppututkintoa. Kaikki haluavat opiskella yliopistoissa saadakseen helpon ja siistin hyvin palkatun sisatyon. Kuka tekee tulevaisuudessa kaikki kaden taitoa vaativat tyot?
Taman piti olla vain lyhyt avausviesti eika mikaan epistola, joten jatketaanpa seuraavalla kerralla.
Jumputti pussikissa! Ei muuten kauaa pysynyt salassa tämä blogi:) Onnea kirjoituksille. Saanko linkata omaani?
10.3.2008 @ 11.21Hienoa! Ollaan noviiseja yhdessä blogi -asiassa. Tervetuloa mukaan sinäkin!
Mitä tulee “paskahommien pienellä palkalla” -tekijöihin, vielä on maita, joille ruumiillinen työ ei toistaiseksi ole tuolla asteikolla luokitettu. Joten piakkoin saadaan ja ollaan varmasti jo saatukin uusia työtekijöitä Eurooppaan ja joskus hyvinkin koulutettuja, koska heidän yliopistotodistuksensa eivät Euroopassa sellaisenaan kelpaa.
Joka tapauksessa, kannatan ehdottomasti “Käden taidot kunniaan” -kampanjaa.
Täällä Belgiassa puolestaan pitää ihan pakosti ihan osata monia taitoja, ellei sitten halua menettää hermojaan kaikenmaailman “teknikkojen” ja “korjaajien” käynneistä, sillä tavallisesti ensin odotat heidän käyntiään 5-6h työajastasi ja mitään ei sitten saadakaan korjatuksi, kun työkalupakista puuttuu taas jonkin nippeli. Alan vähitellen ymmärtää, miksi ihmiset heittävät pois kodinkoneita ja ostavat tilalle uusia. Juuri tuon syyn vuoksi. Vanhat laitteet kun viedään firman toimesta pois. Lisäksi firmat itse sanovat, että korjaus tulee kalliimmaksi kuin uuden osto! Joopa.
10.3.2008 @ 13.59Me odotetaan vähän lisää tähän alotukseen. Missä viipyy?
25.3.2008 @ 15.28